perjantai 10. lokakuuta 2008

Samettiasu kuopukselle

Mieheni on ollut tämän viikon työmatkalla ja eilen esikoinen meni mummulle yökylään. Me vietettiin kuopuksen kanssa laatuaikaa!

Tein pienelle neidille syksyisen asun ohuesta vakosametista ja paksusta velourista. Leikkasin kankaat päivällä ja ompelin illalla, tai taisi tuo yöhönkin mennä, kun neiti oli mennyt nukkumaan.


Tuon paksun velourin ompeleminen kanteiksi oli melko haastavaa, mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.


Turkoosi joustava vakosametti on "Hollannin kankaita" ja tuo paksu velour anopin kangaslaatikosta eli peräisin varmaan 70-luvulta.



Ompelukoneeni alkoi temppuilemaan juuri, kun piti napinlävet tehdä! Niinpä tämä liivari on vielä napiton versio. Kone pitää viedä huoltoon ja käyn ompelemassa napinlävet äidin luona tai laitan tähän nepparit. Tätä asua tehdessä sain kaksi kaksoisneulaakin tuhottua, mur! Joten hieman koetteli.. Mutta niin, nyt on sitten edessä ompelematon aika, kun ajattelin saumurinkin viedä huoltoon samalla. Kuinkakohan selviän?? Onneksi tuolla on sata ja yksi muutakin sormia syyhyttävää projektia odottamassa!


Tässä asu pienen mallin päällä. Haastavaa oli saada suurin piirtein terävä kuva tuosta ihanasta viuhtojasta!

Olipa ihanaa olla kuopuksen kanssa kaksin eka kertaa ja keskittyä vain häneen! Mutta kyllä nyt jo niin kaipaan esikoista ja miestä, että vielä ihanampaa on saada tänään koko perhe kotiin!

Aurinkoista viikonloppua!


EDIT:
Kaavat on OTTOBREn numerosta 4/2008, Nasta liivihame ja Vilkas velourhousut.

12 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihanat!!!!
Itse en uskalla kokeilla niitä neppareita joten vähän harmittaa kun tuollaiset jäävät tekemättä. Eikä ne napinlävetkään ole ihan omin juttu.

Possuressu kirjoitti...

Tosi ihanan näköinen puku! <3

Miiruska kirjoitti...

Voi vitsi miten ihana puku! Miekii tahtoisin tehä pitkästä aikaa jotain vauvalle..

Maija kirjoitti...

Ihana puku! Ja tunnistan molemmat tunteet: ihanaa olla vain pienen kanssa, mutta järkyttävä ikävä isoa. Jopa joskus, kun hän nukkuu, apua!

kotiäiti kirjoitti...

Ihanat! :) saanko kysyä mistä olet kaavat nuihin?

Elisa sanoo oo... kirjoitti...

On kyllä söpöt. Laatuaika yhden lapsen kanssa on kyllä välillä kivaa :)

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Uih, mikä herkku!
Tekis mieli tehä tytöille jotain vaatteita, mutta miun kone on totaalisen hankala vanha romu, pelkään että hermo menee...

Muksaa sunnuntaita!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihana asu, ihan täydellinen! <3

~Maria~ kirjoitti...

Hanna; juu, minäkään en ole vielä neppareita kokeillut, mutta ytarkoitus on rohkaistua. Ja mun ompelukone ei siistejä napinläpiä normaalistikaan tee, joten niitä välttelen minäkin. Mutta jospa huolto auttaisi?!

Seija; kiitos. :)

Miiruska; kiitos. On nuille pienille tosiaan ihana ommella.

Maija; juuri näin!

Kotiäiti; nuo tiedotolikin unohtuneet, kiva kun muistutit! Laitoin ne nyt tuonne postaukseenkin, mutta siis Ottobresta 4/08 löytyy kaavat.

Elisa; Kiitos ja niin on!

Pikku-pihlaja; totta kyllä, että kunnolla toimivalla koneelle tekeminen on aika paljon mukavampaa.. Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

Kataliina; kiitos, olen tuohon itsekin oikein tyytyväinen ja mietin , josko isommallekin samanlaisen tekisi. :)

Anonyymi kirjoitti...

nohuhuh. ihanat kangasvalinnat ja erinomaisen hemaiseva puku! nappi!

terveiset ninalta, Erikseltä ja pikkuveliltä

~Maria~ kirjoitti...

Nina; Kiitos, mukava kun kävit ja jätit viestiäkin! Kiva tietää, ketä täällä käy kurkkimassa. :) Olisi mukava nähdä teidän uusi pieni ja toki teitä muitakin!

Piitu kirjoitti...

Aivan mahtavia vaatteita olet ommellut! Minkä hintaista vaatteiden ompelu suunnilleen on? Toki kankaan hinta vaikuttaa paljon.. Nykyään tuntuu halvemmalta ostaa vaatteet valmiina, mutta ei näin ihania vaatteita mistään kaupasta saa.. :)