lauantai 16. toukokuuta 2009

Vilkkaat



Niinpä, aloittaisiko taas samoin sanoin, että hirmuista vauhtia tuo pienempikin neiti kasvaa ja taas oli tarvetta suuremmille housuille. Nyt tehtiin kokoa 80 cm. Ja pitääpä kertoa, että tämä pieni neiti on jo ottanut ensimmäiset askeleensakin, joten isoa tyttöä alkaa olemaan!





Molemmat housut on tehty Ottobren (4/08) Vilkas-kaavalla ja Eurokankaan velourista.





Merkit on taas Farbenmixin nauhoista.





Ruskea on meidän yksi perusväri, mutta mustaa olen vierastanut lastenvaatteissa. Mieleni muutti kuitenkin neitien pikkuserkulta lainassa olleet Me&I:n mustat velourhousut, sillä ne sopivatkin tosi hyvin monen bodyn ja paidan kaveriksi. Eikä ollut yhtään liian synkkä, kun ei kuitenkaan koko mustaksi pueta.

12 kommenttia:

Helinä kirjoitti...

Kiva sun uusi blogitausta :) !
Ja kivat on pöksytkin! Mä olen samoin kavahtanut mustaa lastenvaatteissa mutta vähitellen olen alkanut ajattelemaan että juuri housuissa se voisi olla kiva ja kätevä. Yksi mustanharmaa housukangas onkin jo ostettuna ja samoin Iinulta musta-valkoista ruutukangasta :).

Maria kirjoitti...

Minäkin olen ennen vierastanut tuota mustaa, mutta nyt on neidille suunnitteilla montakin musta-valkoista tai musta-pinkkiä kokonaisuutta. Lisäksi musta on kuulemma 5-vuotiaan isoveljen lempiväri, joten pitäisi kai hänellekin keksiä jotain mustasta. Pääasia kai, ettei lapsia pue kokomustiin :)

~Maria~ kirjoitti...

Minäkin olen mustaa vichyruutua ostanut neitien vaatteita varten. Se on yksinäänkin ihanaa, mutta voisi ehkä vaikka ripauksella punaista tai vaaleanpunaista piristääkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mustat me&i- pöksyt (tosin lähes kaikki vaatteet on sattuneest syystä me&i; tä:) on meilläkin suosikit!
Ihania juttuja olet taas väsäillyt! Ja tuo tausta on tosiaan hauska, täytyykin mennä katselemaan josko ittellekin löytyisi piristystä..
Ihanaa kesän alkua sinne:D

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Ensikertaa vierailen blogissasi ja täytyy heti mainita, että upeita vaatteita olet tehnyt!! Itse tein esikoiselle aikoinaan paljon vaatteita itse, mutta nyt en ole muutamaan vuoteen tehnyt mitään. Sinun vaatteesi kyllä innosti sen verran, jos ostais uusimman Ottobre:n... ;0)
Kankaita vaan on vaikea saada täältäpäin, kun moni kangaskauppa on lopettanut viimevuosina =0(
hv76

Anonyymi kirjoitti...

Kävin katsmomassa taustajuttuja mut olen niin peukku keskellä kämmentä näissä jutuissa etten saa sitä millään näkymään:( Mihinkä väliin se teksti pitää kopioida? Osaisitkohan auttaa?

~Maria~ kirjoitti...

Emilia; mene sinne "muokkaa" ja "lisää gadget" ja sitten siihen kopioit tekstin. Toivottavasti onnistuu!

hv76; voi kiitos! :) Ja ompeluintoa sinnekin, Ottobresta saa kyllä ihania ideoita!

Riikka kirjoitti...

Meillä on kans ruvennut tulemaan paljon mustia alaosia tytöille. Tulee paljon käyttöä, kun sopii kaikkien yläosien kanssa.

Unknown kirjoitti...

Löysin vähän aikaa sitten blogiisi, ihania ompeluksia! Mistä olet tilannut nuo käsityönauhat missä lukee MiiMai?

~Maria~ kirjoitti...

Riikka; niinpä, ne sopii tosi monen kanssa!

hermione; kiitos. :) Nuo nauhat olen tilannut täältä
http://www.minanamnband.se/index.php

jennimami kirjoitti...

Minäkin olen vierastanut mustaa väriä lastenvaatteissa, mutta ompelin pojalle mustasta velourista housut, joita on nyt käytetty tosi paljon - juuri siksi että sopivat yhteen kaikkien muiden värien kanssa. Jossain näin myös mustasta velourista tehtyjä housuja, joihin oli yhdistetty esim. keltainen tai vihreä resori (vyötäröllä ja lahkeensuissa). Näyttivät melko mukavilta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt onnistui, kiitos avusta!