lauantai 19. lokakuuta 2013

Keväästä syksyyn

Tämä Isosiskolle eskarin kevätjuhlaan ompelemani mekko olikin jäänyt bloggaamatta. Liekö syynä se, että valmistui juhlia edeltävänä yönä pikkutunneilla...





Kaavana on Mekkotehtaan suosittu Katarina. 




Ja kankaana aikoja sitten Iinulta tilattu ihana kirjottu puuvilla. 




Kuninauhojen kanssa oli säätämistä, niitä sai lyhentää melkoisesti ohjeiden pituuksista. Ompelujärjestyksen kanssa sähläilin myös. Mutta mekosta tuli kaunis ja se toimitti hyvin virkansa Isosiskon päiväkotielämän viimeisissä juhlissa. 

Tuota kaavaa voisi miettiä joulumekkoihinkin. 




Kestovaippakaupasta tilasin paljon kehuttua joustocollegea ja ompelin siitä molemmille tytöille leggarit. Yllätyksekseni tuo kangas ei juuri joustanutkaan sivusuuntaan, ja niinpä Pikkusiskon pöksyistä tuli liian timmit ja ne purin ja tein niistä pienemmälle käyttäjälle samanlaiset. Niistä uupuu tosin vielä vyötärökumppari.

Mutta Isosiskon leggareista tuli kivat!




Lahkeita pidensin ja ompelin ne rytylle framilonilla. 




Keäisellä Ottoben vierailulla ostin pienenpalan Soulbirdiä ja tein siitä siskolleni pipon synttärilahjaksi. 


 


Tämä Eilen Designin liikennemerkkitrikoosta ommeltu pipo lämmittää ihanan toiseen työpaikkaan siirtyneen päiväkodin lastenhoitajan päätä. 

***

Nyt taidankin kaivella esille viime vuonna hamstratut ja ompelematta jääneet merinoneulokset esille! Mukavaa syksyä!





6 kommenttia:

NorppaStiina kirjoitti...

Ihana mekko ja kivoja muutkin ompelukset! Kiva kuulla sustakin! ;)

Niinu kirjoitti...

Soulbirdpipo on suloinen;niinkuin muutkin ompelukset,mutta tuo kangas pysäytti mittimään uusien kankaiden hamstraamista...

Yomm kirjoitti...

Ihana mekko ja ihana kangas.

~Maria~ kirjoitti...

NorppaStiina; kiitos! Juu, vähän tuppaa venymään nää postausvälit.. ;)Ihana, kun kuitenkin joku niitä sitten käy katsomassa ja jättää viestiäkin!

Niinu; mua tuo kangas ei oikein ollut puhutellut, mutta kun livenä näin, niin huutelikin.

Yomm; kiitos! Tuo kangas on kyllä tosi ihanaa, mutta ihan hirmuisen vaikea silittää..

Ansku kirjoitti...

Kaunis mekko ja näyttää aika ihanalta juuri tuollaisessa mekossa kirjottu kangas. Tulee kyllä käytyä katsomassa postaukset, vaikkei aina ehdikkään kommentoida. Mukavaa syksyä sinulle! :)

~Maria~ kirjoitti...

Ansku; kiitos! Itseltäkin jää monesti kommentoimatta blogeja kierrellessä, mutta toisinaan yritän tsempata siinä, kun on niin mukava niitä saadakin. :)Mukavaa syksyä sinnekin!