tiistai 30. syyskuuta 2008

Ruskeaa ja kukkia


Tämä syksynvärinen pussilakanana palvellut kangas on peräisin serkkuni lapsuudenkodista. Pitkähihainen kietaisumekko lähtee hänen tyttärelleen ja toivottavasti tuo mieleen mukavia lapsuusmuistoja!



Yritin etsiä Fiskarsin saksien väristä oranssia vinokaitaletta, mutta onnistuin löytämään vain kirkuvan oranssia. Niinpä oli tyytyminen luonnonvalkoisiin kantteihin, jotka nekin ovat nätit, mutta oranssit olisivat tuoneet eri ilmettä ja enemmän väriä.



Täällä on samanlainen mekko omalle esikoiselle, lyhyillä hihoilla vaan.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kutsuja ja herkkuja


Tänään meillä oli ystäväni Piia pitämässä me&i -kutsut! Ja vaikka porukka pienenikin viime hetkillä, niin kutsut olivat onnistuneet ja mukavaa oli. Oih, mitä ihanuuksia taas oli tarjolla ja pakkohan niitä oli tilailla!



Meidän neidit sai tuliaisiksi tällaisia ihanuuksia! Juuri samoja, mitä olin jo etukäteen netistä katsellut ja päättänyt ostavani!




Ja myönnetään, maistelin toisesta tarjolle tekemistäni omena-pekaanipiiraista palan tänään päivällä lasten ollessa päiväunilla. Ohje on peräisin Sinisen talon aarteet -blogista ja tosi ihana. Suosittelen!



PS: Ihanan blogin Marian ateljeen Marialle suuri kiitos blogitunnustuksesta! Olen oikein otettu! Kuitenkin olen jo aiemmin tehnyt päätöksen, etten jaa tunnustuksia eteenpäin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Aurinkoa, ulkoilua, ihania syksyn värejä....


Tähän kanervakranssiin sain idean Tiian ja Maanon blogeista. Olikin mukavaa näperreltävää auringossa kuopuksen nukkuessa vaunuissa ja esikoisen leikkiessä pihalla.





Idean pihlajanmarjasydämeen sain Olivialta.
Hirmuisen kaunis ei kyllä tullut, ihme,
vaikka esikoinenkin innolla auttoi!
Mutta mukavaa pikkutekemistä.




Niin, sitten flunssa pakotti sekä minut että esikoisen sisätiloihin koko kauniiksi sunnuntaiksi. Kynttilöitä polteltiin koko päivä. Toivottavasti pian ollaan taas kunnossa ja päästään ulkoilemaan. Tuuli on riepotellut pihapuita niin, että lehtiä lentelee hurjasti! Terassin lakaisin eilen aamupäivällä ja illalla se oli jo aivan lehtien peitossa taas. Syksy on kyllä aika ihanaa aikaa!

perjantai 26. syyskuuta 2008

Mansikkasuklaahattaratunika

Ihan kun mansikkaa ja suklaata ja hattaraa tämä kangas!



Ja olihan siitä ommeltava tunika tässä innostuksessa, vaikka kangaskin on jo pehmeää kuin hattara. On siis ollut pussilakanakin selvästi pidetty ja siten ihan ohueksi jo kulunut. Katsotaan, miten tunika kestää, pakko oli ainakin kokeilla!



Sain mallinkin! Aika vilkkaan sellaisen!


maanantai 22. syyskuuta 2008

Puputunika

Pitkään olen tätä kangasta säästellyt raaskimatta sitä leikata. Nyt sitten päätin tehdä siitä tunikan esikoiselle. Pitkään mallailin kaavoja ja tietenkin ne haluamani kuvat olivat niin, että kankaan joutuu leikkaamaan ihan hassusti keskeltä. Mutta ei voi mitään, nuo kuvat oli tunikaan saatava! Tätä kangasta minulla on vain pieni pala, joten mitään isompaa siitä ei enää saa.







Tässä tunika neidin päällä. Malli ei tosin ole kovin innokas poseeraamaan, mutta muutaman kuvan sain lennossa napattua!
Kaavaa hieman taas muokkailin ja nyt olen siihen muutoin tyytyväinen, mutta niskahalkio vaatii vielä parantelua.


Tätä keltakuvioista versiota on pussilakanan verran ja siitä olisi saanut kyseiset kuvat helpommin, mutta tuo vihreäkuvioinen vihreillä kanteilla näytti nyt niin paljon hienommalta!



sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Syyssatoa omasta pihasta

Ihan omasta pihasta löytyy monenlaista satoa korjattavaksi!


Vielä löytyi pienen neidin koriin kanttarellejakin!
Olisikohan nämä jo kesän viimeisiä?


Valkea kuulas on tehnyt tänä vuonna tosi paljon hedelmiä!
Ostin kirpparilta mehustimen ja sillä olen tehnyt
ihanaa paksua mehua näistä ja porkkanoista


Talviomenat laitetaan papereihin ja nautitaan jouluna!


Mikäköhän tämän lajikkeen nimi on?
Alkavat nyt pikku hiljaa kypsymään


Tämä on uusin puumme, vasta puolitoista vuotta sitten istutettu
Huvitus ja siinäkin on jo monta omenaa!


Suppilovahveroita löytyy kerättäväksi ihan takapihalta!


Samoin karvarouskuja


Puolukat takapihalla alkavat olla jo kypsiä


Jokohan tänä keväänä istutetut luumu- ja kirsikkapuu tuottaisivat satoa ensi syksynä?

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Norsutunika

Esikoiselle norsutunika






Muokkailin ja muokkailin Gyntherin yöpaitakaavasta (!!) esikoiselle sopivaa tunikamallia ja tässä nyt on jo melko hyvä. Pieniä muutoksia seuraavaan kyllä vielä tarvitsee. Tämä kangas on mieheni vanha lakana, joka ei ole koskaan oikein ihmeemmin sytyttänyt, mutta tässä tunikassa pinkein kanttauksin se näyttääkin tosi kivalta! Nuo vinokaitaleet on kyllä ihania, kun niillä saa niin eri fiiliksiä kankaisiin. Toisaalta sitten aina niitä oikeita sävyjä ei hakemallakaan löydy..

***

Tämä kirppislöytö on vielä esiteltävä! Marimekon aito alkuperäinen seinätaskulokerikko vai mikähän tämä nimeltänsä oikeasti on. Passaa oikein hyvin esikoisen huoneeseen, joka on sisustuksen alla.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Kirppareilta

Olen nyt parin viikon aikana ehtinyt käydä kirppareilla useamman kerran ja ihan mukavia juttuja sieltä löytänytkin. Pitäisi vaan käydä useammin, niin voisi tehdä niitä todellisia löytöjäkin!


Ihana iso virkattu viltti kuopuksen huoneeseen


Pöytäliina, josta siis ajatuksena tehdä takki esikoiselle


Ihanat värit ja muodot tässä pussilakanassa! Aika käytetty on, mutta eiköhän siitä jotain synny.


Pussilakana todelliseen kirppishintaan 70 senttiä!


Tämän tyynyliinan kuvio ja pitsi ihastuttivat


Hempeä tyynyliina


Täydennystä kalenteripyyhekokoelmaan, vaikkei yhtään TOSI HIENOA


Ihana lamppu eurolla! Mutta mihin minä tätä sinistä kerään?!


Ja vielä aivan valloittava kirja!



Sitten tarvittaisiin vaan aikaa ja rauhaa kaikkien päässä muhivien ideoiden toteuttamiseen...